Rachel White on nuori, New Yorkin Manhattanilla asuva ja työskentelevä asianajaja. Hän on aina ollut kunnollinen kaikissa rooleissaan, mutta tilanne muuttuu, kun Rachelin pitkäaikaisin ystävä Darcy järjestää juhlat hänen 30-vuotissyntymäpäiviensä kunniaksi. Illan lopussa Rachel päätyy samaan sänkyyn Darcyn kihlatun Dexin kanssa. Rachel luulee ensin voivansa vain unohtaa tuon yön, mutta tajuaa pian, että hänellä on todellisia tunteita Dexiä kohtaan. Syyskuiset häät lähestyvät uhkaavasti, ja Rachelin on punnittava tunteitaan ja tarpeitaan niin ystävyydessä kuin rakkaudessakin. Hänen on myös kohdattava se tosiseikka, ettei hän ole koskaan todella uskonut omaan onneensa - ja myönnettävä, että tilanteesta ei pääse eteenpäin muuten kuin valintojen ja riskien kautta.
.
Kirjastoautosta hätäisesti mukaan temmattu kirja. Jotenkin kirjan alussa tuntui, että miten ihmeessä saan luettua tämän. Ajatuksena rakastuminen parhaan ystävän sulhaseen oli niin kaukana omasta ajatusmaailmasta. Kirjan henkilöhahmot oli kuitenkin niin mukaansatempaavia ja oli helppo olla Rachelin puolella ja inhota Darcya, joka aina hinnalla millä hyvänsä mollasi Rachelia ja näin pönkitti omaa itsetuntoaan. Kirjassa pohditaan rakkautta ja ystävyyttä. Mietin kyllä onko pettäminen joillekkin, joissakin tilanteissa sallitumpaa kuin toisille. Saako oman onnen ja hyvänolon laittaa ystävyyden edelle? Kuinka pitkälle olisin itse vastaavassa tilanteessa valmis menemään? Tässä kirjassa asetelma on sen verran kärjistetty, että pettäminen sekä ystävän, että tulevan puolison, on ihan sallittua ja jopa toivottua. Kirjan loppu yllätti kuitenkin! Tämä meni muuten melkeimpä kertaheitolla...Kirjalla on itsenäinen jatko-osa joka kertoo Darcyn elämästä.

Kirja kyllä näyttää pettämisen toisen puolen:D
VastaaPoistakivasti kirjotat! :)