Tuija Lehtinen, Morsiuskamari

Neela Naakka työskentelee vuokratuolikampaajana pienessä parturikampaamossa. Hän asuu Nappikaupan kadun varrella suutarin talon yläkerrassa. Jokainen asunnossa 2000-luvulla asunut nuori nainen on löytänyt kadun väestä sen oikean. Kuka valloittaa Neelan sydämen?Neelan rakkaan opiskelukaverin äiti tekee sukututkimusta, joka liittyy Nappikaupan kadun asukkaisiin. Eräänä iltana hän joutuu auton yliajamaksi ja menehtyy vammoihinsa. Neela alkaa miettiä, oliko kyse sittenkään onnettomuudesta.

Morsiuskamari on itsenäinen jatko-osa Nappikaupan naiset-kirjalle. Tykkäsin tästäkin. Tosin tykkään yleensäkin Tuija Lehtisen kirjoista. Helppolukuisia ja nopeita ahmaista parissa päivässä. Tässä kirjassa oman lisämausteensa toi Arjan onnettomuus,  joka ei välttämättä ollutkaan onnettomuus. 

Cecelia Ahern, Sadan nimen mittainen matka

Toimittaja Kitty Loganin ura on tuhoutunut skandaalissa hänen julkaistuaan vääriä tietoja. Nyt hänen vanha toimittajaystävänsä Constance on kuolemansairas. Kitty kysyy Constancelta, millaisen lehtijutun tämä olisi aina halunnut kirjoittaa. Jutun pohjaksi Constancen toimistosta löytyy lista, jossa on sata nimeä. Mistään ei kuitenkaan selviä, keitä mystisellä listalla olevat ihmiset ovat, ja ennen kuin Kitty ehtii kysyä ystävältään tarkempia tietoja, on liian myöhäistä.
Kittylle lankeaa hänen elämänsä tärkein tehtävä: hänen on jäljitettävä ja tavattava kaikki listan ihmiset sekä löydettävä heitä yhdistävä side. Tehtävää ratkoessaan Kitty alkaa ymmärtää, miten tärkeää on kuunnella tavallisten ihmisten tarinoita. Jokaisella hänen kohtaamallaan ihmisellä on oma kiehtova maailmansa, ja pitkä löytöretki antaa Kittylle mahdollisuuden päästä jälleen jaloilleen ja löytää elämälleen suunta. Sadan nimen mittainen matka on viisas ja lämminsydäminen kirja.

Tämä oli hyvää, kevyttä juhannuslukemista. Villasukat jalassa ja vilttiin kääriytyneenä vietin jussia tämän parissa. Alussa ärsytti suunnattomasti kirjan päähenkilö Kitty, joka rypi itsesäälissä ja kulki laput silmillä. Kirja käsittelee aihetta jota olen monesti miettinyt, kuinka jokaisen ihmisen elämästä voisi romaanin kirjoittaa. Ei niin pientä, ettei siinä olisi jotain hyvää ja ihanaakin. Pitkään tarina polki paikoillaan, mutta lopussa kuinka ollakaan alkoi tapahtua. Itseäni huvitti kovin, kuinka näppärästi kaikki löysivät itselleen sopivan kumppanin ja kaikki järjestyi kovin näppärästi. Kirjan suosikkihahmoni oli palvelutalossa asuva Birdie, jonka tarinaa Kitty selvittelee. 

Anna-Mari Marttinen, Mitä ilman ei voi olla

Aistillinen kuvaus järjen pimentävästä intohimosta

Se alkaa melkein viattomasti: pieni poikkeama tutulta reitiltä, livahdus juhlista tuntemattoman naisen kotiin. Juttu ei jääkään siihen, vaan Iiron on nähtävä Liljaa, uudelleen ja uudelleen. Lilja tietää, ettei ole järkevää sekaantua naimisissa olevaan mieheen. Eikä hän aio rakastua. Kotona Iiroa odottaa tytär ja vaimo, jolle Iiro on luvannut, että on aina tämän tukena.

Miehen mielestä heillä menee vaimon kanssa ihan hyvin. Vaimon mielestä mies on muuttunut jotenkin oudoksi. Liljasta miehen avioliitto ei voi olla kunnossa: miksi mies muuten tarvitsisi hänet rakastajattarekseen? Kolmiodraamassa on aina vähintään kolme totuutta.

Tämä oli melkoinen lukukokemus. En juurikaan malttanut laskea kirjaa käsistäni, vaan sujuvasti hämmentelin soppakattilaa lukiessani. Aluksi vähän pelkäsin kirjan seksikohtauksia. En juurikaan pidä seksillä mässäilyllä ja että tarina pyörii pelkästään seksin voimalla eteenpäin. Kohtaukset oli kuitenkin kirjoitettu niin kauniiksi ja intohimon kyllästämä ettei lukuisat kohtaukset häirinneet lukemista.

 Tämä oli toinen kirja perätysten, jossa aiheena on pettäminen. Kirja oli rankkakin luettava ja takki oli tyhjä kun painoin kirjan kiinni. Hetki oli puhallettava ja sulateltava. Kirjassa pidin eniten asetelmasta, jossa tarina kerrottiin aina Liljan, Iiron ja Vaulan näkökulmasta. -Kolmiodraamassa on aina vähintään kolme totuutta. Lukiessani toivoin, että en itse joutuisi koskaan tuollaiseen asetelmaan. En petetyksi, pettäjäksi tai kolmanneksi naiseksi. Oli raastavaa lukea Liljan toiveista, Vaulan epäilyksistä sekä Iiron tunteista molempiin naisiinsa. Kirja piti jännityksessä loppuun saakka. Ihan viimeiseen sivuun saakka. Siltikin tarina jää jotenkin avoimeksi ja eilisen illan mietinkin sitä miten se jatkuisi. Hyvä kirja, tässä oli paljon pureskeltavaa.

Emilu Griffin, Rakkaus lainassa

Rachel White on nuori, New Yorkin Manhattanilla asuva ja työskentelevä asianajaja. Hän on aina ollut kunnollinen kaikissa rooleissaan, mutta tilanne muuttuu, kun Rachelin pitkäaikaisin ystävä Darcy järjestää juhlat hänen 30-vuotissyntymäpäiviensä kunniaksi. Illan lopussa Rachel päätyy samaan sänkyyn Darcyn kihlatun Dexin kanssa. Rachel luulee ensin voivansa vain unohtaa tuon yön, mutta tajuaa pian, että hänellä on todellisia tunteita Dexiä kohtaan. Syyskuiset häät lähestyvät uhkaavasti, ja Rachelin on punnittava tunteitaan ja tarpeitaan niin ystävyydessä kuin rakkaudessakin. Hänen on myös kohdattava se tosiseikka, ettei hän ole koskaan todella uskonut omaan onneensa - ja myönnettävä, että tilanteesta ei pääse eteenpäin muuten kuin valintojen ja riskien kautta.

.

Kirjastoautosta hätäisesti mukaan temmattu kirja. Jotenkin kirjan alussa tuntui, että miten ihmeessä saan luettua tämän. Ajatuksena rakastuminen parhaan ystävän sulhaseen oli niin kaukana omasta ajatusmaailmasta. Kirjan henkilöhahmot oli kuitenkin niin mukaansatempaavia ja oli helppo olla Rachelin puolella ja inhota Darcya, joka aina hinnalla millä hyvänsä mollasi Rachelia ja näin pönkitti omaa itsetuntoaan. Kirjassa pohditaan rakkautta ja ystävyyttä. Mietin kyllä onko pettäminen joillekkin, joissakin tilanteissa sallitumpaa kuin toisille. Saako oman onnen ja hyvänolon laittaa ystävyyden edelle? Kuinka pitkälle olisin itse vastaavassa tilanteessa valmis menemään? Tässä kirjassa asetelma on sen verran kärjistetty, että pettäminen sekä ystävän, että tulevan puolison, on ihan sallittua ja jopa toivottua. Kirjan loppu yllätti kuitenkin! Tämä meni muuten melkeimpä kertaheitolla...Kirjalla on itsenäinen jatko-osa joka kertoo Darcyn elämästä.

Lido Salonen, Elämä jota en olisi halunnut elää

 Elämä jota en olisi halunnut elää on selviytyjän kertomus suomalaisesta rock-bisneksestä, jossa rock ja raha eivät aina mahdu samaan yhtälöön. Välillä saa ajaa mersulla, välillä juosta pitkin korpea jahtaamassa keikkajärjestäjää, joka häippäsi lippukassan kanssa. Niin sanotut kaverit katoavat tiukan paikan tullen, ja oikeat ystävät vaihtavat hiippakuntaa. Lido Salonen on rikkaan suvun köyhä poika, joka vietti nuoruutensa stadin jengeissä, eteni kolkkapojasta kylpylänomistajaksi, selviytyi hengissä ja kertoo nyt tarinansa. Mies soitti ensin progekitaraa Kalevala-bändissä, oli vähän kaikkien Suomi-rockin starojen manageri - Hurriganesin, Sleepy Sleepersin, Hanoi Rocksin, Dingon, Pelle Miljoonan, Kirkan, Smackin - ja roudasi ulkomailta bändejä, joista myöhemmin tuli maailmalla nimiä, kuten Metallica ja Europe. Lido kertoo keikoista ja konkursseista, osumista ja ohareista, oikeista ja feikeistä kavereista. Js ihanasta naisesta, joka pisti rock-äijän touhut uusille raiteille.



Täytyy tunnustaa, että hyvin vähän olen elämänkertoja lukenut. No, tästä oli helppo aloittaa. Kirja eteni vauhdikkaasti ja helppo kuvitella samanlaiseksi Lidon elämäkin. Populaarikulttuurin nimiä vilahteli stadinslangin seassa. Monessa ehti tämä herra olla mukana ja elämänsä viimeisinä vuosina keskittyi valokuvaamiseen ja musiikin jätti harrastukseksi. Lido kuoli vuonna 2008. Aina oppii jotain uutta ja täytyy tunnustaa, että en tiennyt mikä on progekitara. Google tiesi ja nyt minäkin. Samoin täytyi selvitellä bändiä nimeltä Kalevala. Nyt tiedän siis siitäkin. Suosittelen kyllä kaikille Suomi-rockin historiasta kiinnostuneille.